”Työni on hetkien menettämistä”: Gianfranco Rosi ohjaa, kuvaa, käsikirjoittaa ja tuottaa

Oletko hullu, tuottaja kysyi, kun Gianfranco Rosi lähti ilman kameraa tekemään kuukausiksi taustatutkimusta uusinta elokuvaansa Notturnoa varten ISIS:n entisille alueille. Mestariohjaaja paljastaa salaisuutensa elokuvien tekemiseen Q&A-haastattelussaan DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalilla.

“Etkö ota mukaan edes ihan pientä kameraa? Mitä jos jotain uskomatonta tapahtuu?”, Gianfranco Rosi kertoi tuottajansa päivitelleen, kun dokumenttiohjaaja oli lähdössä entisille ISIS:n alueille uuden dokumenttinsa Notturnon perässä.

 

Notturno

Cinema Scope -lehden haastattelussa Rosi kertoo myös vastauksensa tuottajalleen:

“Sanon aina, että työni on hetkien menettämistä. 99 prosenttia ajasta menetän jotain.”

Tästä luonnehdinnasta huolimatta Rosin työstä ei jää mieleen se, mitä on menetetty, vaan se, mitä ilman kameraa on saavutettu: ihmisiä paljaaltaan ja vereslihalla. Rosin elokuvista aistii luottamuksen, joka on voinut syntyä vain ajan kanssa.

Miten muuten voisimme todistaa näitä hetkiä?

Elokuvassaan Below Sea Level hän onnistuu kuorimaan hylätyssä armeijan tukikohdassa elävän kodittomien yhteisön traumat esiin kerros kerrokselta ilman yhtäkään haastattelua tai tulkintaa ohjaavaa kertojaääntä. Tuntuu uskomattomalta, että pääsemme kuulemaan näin intiimejä tarinoita menetyksestä ja ihmisyydestä.

Vaikka kyseessä on jopa 200 ihmistä tappanut palkkamurhaaja, kuten elokuvassa El Sicario, Room 164, Rosi ei tuomitse. Ihokarvat nousevat pystyyn, kun huivin taakse kätkeytynyt sicario havainnollistaa ilmaa potkien, miten hän kidutti kolmen päivän ajan miestä juuri tässä samaisessa hotellihuoneessa. Rosin kameran silmä kuitenkin armahtaa hänet.

Rosi on tehnyt historiaa – kahdesti

Rosi on moninkertaisesti palkittu ohjaaja. Hänen elokuvansa Sacro Gra voitti Venetsian elokuvajuhlilla pääpalkinnon Kultaisen leijonan vuonna 2013. Vuonna 2016 hän voitti Berliinin elokuvajuhlien Kultaisen karhun elokuvallaan Fuocoammare – tuli merellä. Kummallakaan festivaalilla ei ollut aiemmin palkittu dokumenttielokuvaa festivaalin parhaana.

Fuocoammare sai ulkomaiselle dokumenttielokuvalle harvinaisen teatterilevityksen myös Suomessa ylistävin arvosteluin. Elokuva osui hermoon. Eurooppaan oli saapunut historiallisen paljon turvapaikanhakijoita ja uutisotsikoita hallitsivat “pakolaisaallot”, “virrat” ja muut luonnonilmiöt.

Mittasuhteiltaan valtavia tapahtumia Rosi kuitenkin tarkastelee 12-vuotiaan lampedusalaisen Samuelen kautta, joka toimii metaforana koko Euroopalle. Vaikka hän kasvaa raastavan eloonjäämiskamppailun keskellä, hän ei pysty katsomaan sitä karsastuksensa vuoksi suoraan, vaan aina hieman sivuun.

Rosin uusimmassa dokumentissa eläminen on vastarintaa sodalle

Mistä nämä ihmiset tulevat? Mitä siellä tapahtuu? Rosi kysyi itseltään kuvatessaan Fuocoammarea.

Notturno oli saanut alkunsa.

Elokuvassa mennään sen hädän juurille, jonka seuraukset olivat nähtävissä Lampedusan saarella Rosin edellisessä dokumentissa. Rosi kuvasi Notturnoa yli kolmen vuoden ajan Syyriassa, Irakissa, Kurdistanissa ja Libanonissa rintamalinjojen tuntumassa, aivan arjen ja helvetin rajalla, jossa tavalliset ihmiset yrittävät rakentaa elämäänsä uudestaan.

Elokuva viimeisteltiin Roomassa, kun Italiassa oli lockdown. Silloin kaukaisuudesta kuului vain ambulanssien sireenien äänet. Sama tunnelma jäi Notturnoon. Elokuvassa sota ei näy, mutta laukaukset kuuluvat:

“Tunsin maailmojemme välillä olevan yhteyden – kyse ei ole siitä, että tulevaisuutta ei olisi, vaan, että elämme tilanteessa, jossa tulevaisuutemme on pysähtyneisyyden tilassa”, Rosi kiteyttää Cinema Scopen haastattelussa.

Kolmelle vuosikymmenelle ulottuvan uransa aikana Rosi on tehnyt vain kourallisen elokuvia. Venetsian elokuvajuhlilla, jossa Notturno ehti saada ensi-iltansa sen pääsarjassa ennen kuin maa meni jälleen kiinni, Rosi uhosi, että tämä saattaisi jäädä hänen viimeisekseen. Saattaa olla siis viimeinen tilaisuus kuulla maestroa uuden elokuvansa kanssa.

Sanni Myllyaho

Katso ohjaajan tuore Q&A-haastattelu DocPointin taiteellisen johtajan Kati Juuruksen kanssa: