Ohjelmisto

The Departure

Ittetsu Nemoton elämä muuttui lehti-ilmoituksen myötä. Ilmoituksessa haettiin temppeliin buddhalaisia munkkeja. Entinen rokkari toimii nyt tukipilarina masentuneille ja itsemurhaa harkitseville ihmisille, mutta kutsumusammatti käy raskaaksi. Ympärivuorokautinen avun tarjoaminen on poissa vapaa-ajasta perheen parissa ja vie hänet jaksamisen äärirajoille.

Nemoto järjestää lähtöseremonioita, joiden kautta itsemurhaa harkitsevat voivat käydä läpi kuolemankaltaisen kokemuksen ja harkita päätöstään uudelleen. Toiset löytävät rituaalin avulla syyn jatkaa elämäänsä, on se sitten kotona odottavat kissat tai keväällä kukkivat kirsikkapuut. Nemotolle itselleen rituaalit merkitsevät toistuvia matkoja kuilun partaalle. Hän ei kuitenkaan voi käsitellä omaa pahaa oloaan muiden osallistujien kanssa.

Munkin kasvot ovat täynnä lämmintä myötätuntoa hänen kuunnellessaan tukea kaipaavia, mutta ne kivettyvät hänen jäädessään yksin. Saken täyttämillä baari-illoilla hän pyrkii rakentamaan seinän synkkien tunteiden ja perhearjen välille, mutta aina tunteet eivät pysy niille varatuissa lokeroissa.
Emilia Koivumäki

Kieli: japani
Tekstitys: englanti

  • Ohjaaja: Lana Wilson
  • Valmistusmaa: Yhdysvallat
  • Vuosi: 2017
  • Kesto: 88 min
  • Ikäraja: K7
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Lana Wilson
  • Leikkaus: David Teague
  • Tuotanto: Lana Wilson/Roast Beef Productions

Esitysajat:

  • Andorra: Ma 29.1 klo 21.00
  • Korjaamo Kulmasali: Pe 2.2. klo 19.00
  • Kinopalatsi 6: Su 4.2. klo 16.30