Ohjelmisto

SILVANA

Rap-artisti Silvana Imam tuli suuren yleisön tietoisuuteen Ruotsissa 2013, kun hän esiintyi 16 000 ihmisen edessä antirasistisessa mielenosoituksessa. Nykyään hän on Ruotsin kapinallinen queer-ikoni, joka yhdessä kumppaninsa, pop-tähti Beatrice Elin kanssa taistelee patriarkaattia vastaan.

Ohjaajat Mika Gustafson, Olivia Kastebring ja Christina Tsiobanelis seurasivat tiiviisti Silvanaa vuodesta 2014 alkaen tämän keikoilla ja yksityiselämässä. SILVANA on henkilökuva vakavasta ja intohimoisesta artistista mutta myös rakkaustarina, jonka alussa epävarma ja hukassa oleva Silvana ihailee Beatricea kaukaa.

Syyrialaisen isän ja liettualaisen äidin lapsena Silvana käy esikuvasta myös maahanmuuttajataustaisille ihmisille. Mutta kaikkien vähemmistöjen edustajan kruunua on raskasta kantaa. Elokuvassa Silvana näytetäänkin paitsi lukuisia ihmisiä inspiroivana artistina myös ihmisenä, joka väsyy ja kaipaa rakkautta siinä missä muutkin.
Tuuli Sirkeinen

Kieli: ruotsi, englanti, liettua, arabia
Tekstitys: englanti

Silvana Imam on keikalla Helsingissä torstaina 1.2. Tavastia-klubilla. Keikalle ehtii torstain elokuvanäytöksen jälkeen.
Keikan järjestää Fullsteam Agency.
Liput ja lisätiedot: täältä

  • Alkuperäiskielinen nimi: Silvana – väck mig när ni vaknat
  • Ohjaaja: Mika Gustafson, Olivia Kastebring, Christina Tsiobanelis
  • Valmistusmaa: Ruotsi
  • Vuosi: 2017
  • Kesto: 91 min
  • Ikäraja: K12
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Mika Gustafson, Olivia Kastebring, Christina Tsiobanelis
  • Leikkaus: Charlotte Landelius
  • Musiikki: Therese Helgesson
  • Tuotanto: Stina Gardell, Anna Weitz/Mantaray Films

Esitysajat:

  • Kinopalatsi 2: Ma 29.1. klo 19.15
  • Kinopalatsi 2: To 1.2. klo 19.30
  • Kinopalatsi 1: La 3.2. klo 21.30