Ohjelmisto

Dreaming Murakami

Mette Holm vaikuttaa elävän jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa. Syy ei ole vain se, että hän on tehnyt uransa kääntämällä tanskaksi maagisesta realismistaan tunnettua japanilaiskirjailija Haruki Murakamia.

Myös hänen työelämänsä vaikuttaa olevan haaveunta. Poissa ovat monen kääntäjän kaverit: kiire ja liukuhihnatekemisen tuska. Sen sijaan 20 vuotta Murakamia kääntänyt tanskalainen mutustelee romaanin ensimmäistä lausetta keitellen samalla teetä, käy avartavia keskusteluita muiden kääntäjien ja kielentutkijoiden kanssa sekä matkustelee Japanissa, missä hän juttelee spontaanisti paikallisille.

Holmilla on seuralaisenaan dokumenttia kuvittava animoitu jättiläissammakko, jonka taistelu arkkivihollistaan Matoa vastaan symboloi kääntäjän haastavaa tehtävää tukkia ymmärtämättömyyden madonreiät. Vasta nyt Holm on tarttunut kirjailijan ensimmäiseen romaaniin. Sen alkulause, ”ei ole olemassa täydellistä tekstiä, kuten ei myöskään täydellistä epätoivoa”, nousee Nitesh Anjaanin dokumentin Dreaming Murakami johtolangaksi: jos täydellinen käännös ei ole mahdollinen, ei epätäydellisyyden kannata antaa lannistaa. Sitä paitsi sammakko on mukava taistelutoveri.
Katri Tenhola

Kieli: tanska, japani, englanti
Tekstitys: englanti

  • Ohjaaja: Nitesh Anjaan
  • Valmistusmaa: Tanska
  • Vuosi: 2017
  • Kesto: 58 min
  • Ikäraja: S
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Agapi Trintifillidis
  • Leikkaus: Nikoline Løgstrup, Denniz Göl Bertelsen
  • Tuotanto: Pernille Tornøe, Signe Byrge Sørensen / Final Cut for Real ApS

Esitysajat:

  • Kinopalatsi 8: Ma 29.1. klo 17.15
  • Korjaamo, Kulmasali: Ke 31.1. klo 19.45
  • Kinopalatsi 2: La 3.2. klo 16.00