Ohjelmisto

Chinese Portrait

Kiinan tunnetuimpiin ja palkituimpiin dokumentaristeihin lukeutuva Wang Xiaoshuai on vanginnut maansa nykytilan staattisella kameralla kuvattuihin, liikkuviin potretteihin.

Tehdastyöläisiä univormuissaan, lapsia liian suurissa toppatakeissaan, nuoria kaunottaria tanssiaismekoissaan ja loputtomia rakennustyömaita työntekijöineen. Chinese Portrait on kymmenen vuoden aikana kuvattu sarja kiinalaisten muotokuvia. Kompositiot ovat huolella rakennettuja ja staattinen kamera pysyy järkähtämättä paikallaan, mutta lapset, eläimet, vaihtuvat maisemat ja ohikulkijat tuovat muotokuviin liikkeen tuntua.

Elokuvan Kiina on kaleidoskooppimainen kudelma ääripäitä: maaseudun rauhaa ja suurkaupungin hälinää, levottomasti paikallaan liikehtiviä lapsia ja kankeasti rukoukseen polvistuvia ikäihmisiä. Maaseudun köyhimmät rukoilevat sadetta ja uimarannalla tungeksivat rikkaat palvovat paahtavaa aurinkoa.

Elokuva on toteutettu ilman katsojalle kohdistettua puhetta, mutta sanaton tai äänetön se ei ole. Päinvastoin: elokuvan ääniraita kolisee, suhisee, sorisee, pulisee ja pärisee.

Saija Holm

Elokuvassa ei ole dialogia eikä tekstityksiä.

  • Alkuperäiskielinen nimi: Wǒ de jìngtóu
  • Ohjaaja: Xiaoshuai Wang
  • Valmistusmaa: Hong Kong
  • Vuosi: 2018
  • Kesto: 79 min
  • Ikäraja: K12
  • Esitysformaatti: DCP
  • Kuvaaja: Wu Di , Zeng Hui, Zeng Jian, Piao Xinghai
  • Leikkaus: Valérie Loiseleux
  • Tuotanto: Front Films Company Limited, Chinese Shadows

Esitysajat:

  • Kinopalatsi 7: To 31.1. klo 15.00
  • Kinopalatsi 6: La 2.2. klo 21.00
  • Andorra: Su 3.2. klo 17.00