Ruotsin Laura Palmer ja muita TV-suosituksia DocPointin ohjelmistosta

Tässä jutussa DocPointin viestintätiimi vapaasti assosioi yhteyksiä DocPointin ohjelmiston ja suosittujen televisio-ohjelmien välillä. Taru ja totuus ovat molemmat ihmeellisiä, niin televisiossa kuin tosielämässäkin. 

Twin Peaks / The Gullspång Miracle 

Kuka tappoi Laura Palmerin? Rakastettu kulttisarja Twin Peaks (1990-1991, 2017) pohtii omaperäisillä tavoilla kyläyhteisössä tapahtunutta menetystä johdattaen katsojan mitä eriskummallisimpien asioiden, ajatusten ja ihmisten äärelle. Kaikki voi olla osa merkitystä, pöllötkään eivät ole sitä, miltä näyttävät. Vaietut perhesuhteet ja salaisuudet purkautuvat vähitellen myös Maria Fredrikssonin dokumentissa THE GULLSPÅNG MIRACLE. Täydellinen hedelmäasetema johdattaa siskokset asuntokauppojen äärelle Gullspångin kylässä, mutta kauppakirjoja laatiessaan he huomaavat kiinteistönvälittäjän näyttävän aivan heidän nuorena kuolleelta siskoltaan. Ihmeellistä kyllä, he jakavat myös saman syntymävuoden ja lapsuuden lempinimen – kuka hän oikein on, ja mitä oikeasti tapahtui heidän siskolleen? Vyyhtiin sotkeutuvat mm. DNA-testit, vakuutuspetokset, uskonto ja lamput. Kaikella on merkityksensä. 

Mysteeri kahdesta samannäköisestä naisesta on niin ikään tuttu jo Hitchcockin Vertigosta (1958), johon myös Twin Peaks viittailee. 

The Last of Us  / Knit’s Island

Supersuosittuun samannimiseen videopeliin perustuva The Last of Us oli vuoden 2023 odotetuin tv-sarja. Sarjan kakkoskautta odotellessa voi DocPointissa tsekata Ekiem Barbierin, Guilhem Caussen ja Quentin L’helgoualc’hin KNIT’S ISLAND. Ohjaajat viettivät yhteensä 963 tuntia DayZ-pelin ainutlaatuisessa digitaalisessa maailmassa, jossa yhteisöt osallistuvat selviytymisteemaiseen jaettuun seikkailuun. Yhteensä 250 neliökilometrin kokoinen postapokalyptinen pelimaailma antaa mahdollisuuden käyttää aikansa haluamallaan tavalla, mikä tarkoittaa osalle pelaajista yhteisöjen luomista ja toisille pelkkää pelon lietsomista ja vallan ottamista. 

White Lotus / Vista Mare 

Mike Whiten luoma White Lotus (2021–) on paistatellut yleisön suosiossa ja palkintoehdokkuuksien loisteessa jo kahden kauden ajan. Ökyrikkaille lomailijoille naureskellaan samalla, kun jännitysnäytelmään sotkeutuvat murhat ja entiset rakastajat. Aurinkorannoilla matkustetaan myös DocPointin ohjelmistossa, kun Julia Gutwenigerin ja  Florian Koflerin VISTA MARE valottaa lomakohteiden arkea resorttien työntekijöiden näkökulmasta. Ikimuistoiset lomakokemukset mahdollistaa laaja turismin infrastruktuuri: valkeat hiekkarannat on rakennettava, hotellihuoneet siivottava ja pomppulinnat tyhjennettävä. Yksinkertaisen havainnoiva tyyli antaa tilaa katsojan omille impressioille. Kuvankauniilla hiekkarannoilla alkaa pian jumppatunti minitrampoliineilla. 

Black Mirror: Nosedive / Total Trust 

Populaarikulttuurin muistiin on erityisen hyvin pureutunut scifi-sarja Black Mirrorin kolmoskauden avausjakso Nosedive. Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa maailmassa ihmiset antavat toisilleen arvosanan jokaisesta kohtaamisestaan ja arvioiden keskiarvo määrittää koko ihmisen sosioekonomisen aseman. Ohjelman kiero peilikuva sosiaalisesta mediasta ja valvontakapitalismista on hyytävällä tavalla lähellä arkitodellisuutta, jota Jialing Zhangin dokumentti TOTAL TRUST esittelee. Kiinassa isoveli valvoo kansalaisiaan kasvotunnistusmenetelmillä ja tekoälyllä sekä pisteytysjärjestelmällä, joka määrittelee asemaa ja mahdollisuuksia lasten koulupaikoista lähtien. Osana valvontakoneistoa kansalaiset kyttäävät toisiaan ja raportoivat virheistä virkamiehille pisteiden toivossa. 

Maajussille morsian / As the Tide Comes in

Rakastatko tositeeveesarjoja, joissa maajussit etsivät rakkautta? Siinä tapauksessa Juan Palaciosin ohjaama tanskalainen dokumentti AS THE TIDE COMES IN on sinua varten. Gregers on pienellä Mandøn saarella asuva maajussi, joka haaveilee rakkaudesta. 27 asukkaan saarella se tosin on haasteellista, joten hän päättää hakea Tanskan Maajussille morsian -sarjaan. Luotetun koiransa kanssa elelevä Gregers ei osaa nähdä elämäänsä muualla kuin rakkaalla kotisaarella, vaikka vastassa on mahdollinen loppuelämä poikamiehenä, tai mikä pahinta, koko kotisaaren uppoaminen merenpinnan nousun myötä.

Breaking Bad / Kim’s Video 

Mafia ja kartellit pyörivät takatiloissa niin pitkään, kun sievä ulkokuori hämää silmää. Jotain samaa löytyy huippusarjasta Breaking Bad (2008–2023) ja David Redmonin ja Ashley Sabinin dokumentista KIM’S VIDEO. Mysteerisen bisnesmies Kimin videovuokraamo oli New Yorkin cinefiilien aarreaitta, eivätkä kattavaa kokoelmaa hidastaneet edes tekijänoikeudet tai FBI:n ratsiat. Liikkeen sulkeuduttua vuonna 2008 yli ​​55 000 nimikkeen elokuvakokoelma lennätetään kulttuurin edistyksen nimissä Italiaan epämääräisten sopimusten jälkeen. Videovuokraamon kanta-asiakkaille luvattiin silti ikuinen pääsy kokoelman äärelle, mutta kun vuosikymmenen myöhemmin ohjaaja Redmon lähtee selvittämään elokuvien sijaintia, ei vastaanotto ole lainkaan lämmin.  

Lopulta ohjaaja ottaa VHS-kasettien kohtalon omiin käsiinsä ja turvautuu heist-elokuvien oppeihin. Cinefiililtä eivät ehkä taivu kemialliset yhdisteet Walter Whiten tapaan, mutta apuun voi aina kutsua elokuvahistorian haamut. 

Kim’s Video iskee varmasti myös Tarantinon faneihin – tai voiko videovuokraamoista tai niitä rakastaneista puhua edes ilman Tarantinoa?