DocPoint palaa valkokankaille täydessä loistossaan. Seuraavilla festivaaleilla keskitytään puhutuimpien dokumenttielokuvien lisäksi myös musiikkiteemaisiin elokuviin ja tapahtumiin. Festivaalin avajaiselokuvana esitetään Petteri Saarion ohjaama Revontulten räppäri. Elokuvassa seurataan saamelaisräppäri Mihkku Laitia, joka on tullut tutuksi myös Talent Suomi -ohjelmasta. Elokuvasalien hämyn lisäksi yleisö kutsutaan mm. tanssimaan Tiivistämölle Princen Sign o’ the Times -konserttielokuvan (1987) dance along -näytökseen. Koko ohjelmisto julkaistaan 12.1.2023 jolloin myös liput tulevat myyntiin. Sarjakortit ja LeffaLive-tapahtuman liput ovat jo myynnissä.
Musiikkiteemaisen elokuvaohjelmiston kärkenä on festivaalin avajaiselokuva, saamelaismuusikko Mihkku Laitista kertova Revontulten räppäri. Pohjoissaameksi räppäävä Mihkku etsii omaa paikkaansa sukuvelvoitteiden ja oman intohimonsa ristipaineessa. Perinteet vetävät nuorta miestä poronhoitajaksi, mutta sydän sykkii rap-musiikille. Yungmiqu-nimellä räppäävän Mihkkun biisien tunnelmat vaihtuvat rauhallisemmasta menosta aina huutoräppiin. Revontulten räppäristä järjestetään myös LeffaLive-erikoisnäytös, jossa elokuvan jälkeen ilta jatkuu Asan, Yungmiqun ja Gadan livekeikoilla. Emma- ja Teosto-palkittu Asa ammentaa musiikkiinsa niin psykedeliaa kuin perinteisempää hiphop-estetiikkaa. Illan kolmas esiintyjä on runoilijanakin kunnostautunut Gada, joka rakastui jenkkiräppiin jo 10-vuotiaana. Konsertti järjestetään yhteistyössä Fullsteam Agencyn kanssa. LeffaLive: Yungmiqu, Asa, Gada X Revontulten räppäri -erikoisnäytös järjestetään perjantaina 3.2.2023 klo 19.00. Liput ovat myynnissä DocPointin sivuilla.
LEFFALIVE X TIIVISTÄMÖ
Suvilahden Tiivistämö toimii tapahtumapaikkana festivaalin LeffaLive-tapahtumissa. Yungmiqu, Asa, Gada X Revontulten räppäri -illan lisäksi Tiivistämöllä tanssitaan Princen klassikkokonserttileffa Sign o’ the Times (1987) tahdissa dance along -näytöksessä. Elokuva valikoitui ohjelmistoon, koska DocPointin ohjelmajohtaja Inka Achté halusi tuoda ohjelmistoon iloa vuoden pimeimpänä aikana. ”Rakastan Princeä ja etenkin sitä, miten hän rikkoi perinteisiä maskuliinisuuden normeja. Sign o’ the Times on upea elämys, joka täytyy kokea juuri tanssien”, Achté hehkuttaa.
DocPoint 2023 -sarjakortit ovat myynnissä DocPointin omassa verkkokaupassa.
Huom! Sarjakortilla ei voi lunastaa lippuja erikoisnäytöksiin.
LeffaLive: Yungmiqu, Asa, Gada X Revontulten räppäri -erikoisnäytöksen 20 € hintaiset liput tulevat myyntiin tänään DocPointin omassa verkkokaupassa.
Yungmiqun, Asan & Gadan keikalle myydään erikseen 16,50 € hintaista lippua Tiketin verkkokaupassa.
Revontulten räppäri -elokuvanäytös ei sisälly tähän lippuun.