DOCPOINTIN KILPASARJAT
DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla on kaksi vuosittain järjestettävää kilpasarjaa. Niissä jaetaan DocPoint-Yle-palkinto parhaalle kotimaiselle dokumenttielokuvalle sekä DocPoint-Yle-palkinto parhaalle kansainväliselle dokumenttielokuvalle. Kumpikin palkinto on arvoltaan 5 000 euroa. Palkinnot rahoittaa Yle.
Parhaan kotimaisen dokumenttielokuvan DocPoint-Yle-palkinto jaetaan suomalaiselle keskipitkälle tai pitkälle dokumenttielokuvalle. Kotimaisen kilpasarjan elokuvat valitaan kotimaiseen sarjaan ilmoittautuneiden joukosta. Kilpailuun valittavien elokuvien on oltava yli 40-minuuttisia ja saatava Suomen ensi-iltansa DocPointissa.
DocPointin kansainvälisessä kilpasarjassa esitetään 10–12 pitkää dokumenttielokuvaa. Myös tämän sarjan elokuvien on saatava vähintään Suomen ensi-iltansa DocPointissa. Voittajat valitsee kansainvälisistä ja kotimaisista dokumenttielokuva-alan asiantuntijoista koostuva jury. Molemmilla kilpasarjoilla on omat tuomaristonsa. Juryt julkistetaan tammikuun lopussa ennen festivaalin alkua.
DocPoint-Yle-palkintojen lisäksi festivaalilla on jaettu Katsojien suosikki -palkinto yleisöäänestyksessä parhaat pisteet saaneelle kotimaisen esityssarjan pitkälle tai keskipitkälle elokuvalle. Tänä vuonna yleisöäänestys on peruttu.
Kotimaisen kilpasarjan voittajat
- Monica in the South Seas (ohj. Mika Taanila & Sami van Ingen), 2023
- Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja (ohj. Susanna Helke), 2022
- Donner – Privat (ohj. John Webster), 2021
Kotimaisen kilpasarjan kunniamaininnat
- Kultainen maa (ohj. Inka Achté), 2022
- School of Hope (ohj. Mohamed El Aboudi), 2021
Kansainvälisen kilpasarjan voittajat
- While We Watched (ohj. Vinay Shukla), 2023
- Where Are We Headed (ohj. Ruslan Fedotov), 2022
- Makongo (ohj. Elvis Sabin Ngaïbino), 2021
Kansainvälisen kilpasarjan kunniamaininnat
- All of Our Heartbeats Are Connected Through Exploding Stars (ohj. Jennifer Rainsford), 2023
- Faya Dayi (ohj. Jessica Beshir), 2022
- Purple Sea (ohj. Amel Alzakout ja Khaled Abdulwahed), 2021
AHO & SOLDAN – sekä APOLLO-PALKINNOT
Vuonna 2002 ensimmäistä kertaa luovutettu Aho & Soldan -elämäntyöpalkinto myönnetään suomalaiselle dokumenttielokuvataiteilijalle. Kriteereinä on suomalaista dokumenttielokuvaa luovasti kehittänyt merkittävä elokuvatyö. Lisäksi vaaditaan pitkään laadukkaana jatkunut ura dokumenttielokuvan parissa. Vuodesta 2006 lähtien on jaettu myös Apollo-palkinto suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistäneelle henkilölle tai yhteisölle. DocPoint tuo valkokankaille Aho & Soldan -palkinnon saajan uraa esittelevän retrospektiivin. Apollo-palkitut pääsevät puolestaan kokoamaan festivaalin ohjelmistoon carte blanche -sarjan, jossa he voivat nostaa esiin mielensä mukaisia elokuvia.
AHO & SOLDAN -PALKITUT
- John Webster, 2023
- Tuuli Kuittinen, 2021
- Mika Kaurismäki, 2018
- Kanerva Cederström, 2014
- Pekka Lehto, 2011
- Kiti Luostarinen, 2010
- Peter von Bagh, 2005
- Pirjo Honkasalo, 2004
- Lasse Naukkarinen, 2003
- Markku Lehmuskallio, 2002
APOLLO-PALKITUT
- Erkki Astala, 2022
- Juha Samola, 2020
- Marita Hällfors, 2019
- Eila Ranta (ent. Werning), 2017
- Illume-tuotantoyhtiö, 2016
- Reijo Nikkilä, 2015
- Tuula Mehtonen, 2013
- Iikka Vehkalahti, 2012
- Epidem-tuotantoyhtiö, 2009
- Jörn Donner, 2008
- Ilkka Kippola, 2007
- Jarmo Jääskeläinen, 2006