DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Finest Market -elokuvat

Kappale kauneinta Suomea

Elokuva on osa DocPoint FINEST Marketin ohjelmistoa ja saatavilla ainoastaan akkreditoituneille elokuva-alan ammattilaisille.

WORK IN PROGRESS
Elokuva kertoo läsnäolevasta ehdottomasta rakkaudesta, yhteyden löytämisestä sekä pienten arkisten asioiden tärkeydestä. Dokumenttielokuva Kappale kauneinta Suomea avaa potretinomaisen näkymän isän ja pojan väliseen suhteeseen, jossa pieni koti on kaiken keskipiste. Koti, jossa korjataan mopoa siinä missä pestään hampaatkin. Elokuva kertoo isän ja pojan välisestä suhteesta, jossa vuoroin etsitään läheisyyttä, ymmärrystä tahi hyväksyntää nyt 15-vuotiaan pojan astellessa kohti murrosikää ja aikuisuutta. Tarinassa lähimmäisen kaipuun tarve vaihtelee, mutta pienenä ja arkisenakin se asettaa henkilöt draamalliseen tilanteeseen. Kappale kauneinta Suomea jatkaa Temmeksellä asuvan Tero Pihkakosken ja hänen poikansa Henryn elämän seuraamista. Edellisen kerran heidän yhteistä taivaltaan nähtiin elokuvassa Kansakunnan olohuone.

Alkuperäinen nimi: Kappale kauneinta Suomea
Kieli: suomi
Pituus (min.): 80
Vuosi: Q2 2025
Tuotantomaa: Suomi

Ohjaaja: Jukka Kärkkäinen
Tuottaja: Juha Löppönen & Sami Jahnukainen
Tuotantoyhtiö: Mouka