Toimittajan ammatti on yksi maailman vaarallisimmista. Siinä missä suomalaiset journalistit väistelevät sivaltavia sanoja ja viiltäviä viestejä, on monessa maassa reporttereilla hengenlähtö aidosti lähellä. Esimerkiksi Intiassa julkisesti uutisoitua oikeasti valvotaan ja rajoitetaan. Vuoden 2019 vaalien lähestyessä hindunationalismi nostaa jälleen päätään, ja massamediat kosiskelevat äänestäjiä kyseenalaisin keinoin.
Vinay Shuklan dokumentissa seurataan NDTV-kanavan veteraanitoimittaja Ravish Kumaria, joka tunnetaan huolella taustoitetusta prime time -asiaohjelmastaan. Vaalien alla Kumar joutuu tosissaan puolustamaan asiajuttujaan toisten kanavien tavoitellessa korkeita katsojalukuja ääripopulistisilla ohjelmillaan. Muualle lähtevien työkavereiden läksiäiskakkujen ja tihenevän pelon ilmapiirin lomassa Kumar leikittää tytärtään ja pyytää tätä laulamaan hetken isän mieliksi.
Kumarin tarkkailevien, tilanteissa lepäävien silmien ohi ei tunnu livahtavan mikään. Auktoriteettiasemassa moneen kollegaansa nähden oleva mies vaikuttaa välillä jopa passiiviselta, mutta se on vain sumuverhoa – Kumarin ajattelun melkein kuulee kuvan läpi.
Ohjaaja Shukla on ollut aiemminkin kiinnostunut Intian politiikan länsimaissa vähemmän tunnetuista puolista, joista mielellään vaiettaisiin kotimaassakin. Hänen edellinen dokumenttinsa An Insignificant Man (2016) teki kierroksen oikeuslaitoksissa ennen pääsyä teattereihin ilman sensuuria.
Johanna Siik
Elokuvan ohjaaja Vinay Shukla vierailee näytöksissä pe 3.2. ja la 4.2.