DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Ohjelmisto

Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki

Kaija Saariaho on kansainväliselläkin mittapuulla eräs merkittävimpiä nykysäveltäjiä, jota muun muassa New York Times -lehti hehkutti vuonna 2021 alansa huippuna. Vuonna 2022 Saariahon 70-vuotisjuhlaa juhlistettiin kautta Suomen lukuisissa tapahtumissa. Juhlan elokuvallisena kruununa voidaan pitää tätä Riitta Raskin kokopitkää dokumenttia suomalaisesta säveltäjänerosta.

Dokumentissa kerrataan jo lapsena monilahjakkaan Saariahon opintaivalta steinerkoulusta konservatorion kautta Sibelius-Akatemiaan, jossa naisen haaveita säveltäjänurasta katsottiin 70-luvun lopulla vielä perin karsaasti. Ummehtunut ilmapiiri tuulettui viimeistään 80-luvun alussa Pariisissa, jossa Saariaho tutustui tietokoneavusteiseen säveltämiseen ja puolisoonsa Jean-Baptiste Barrièreen. Myös pariskunnan jälkikasvu, Aliisa ja Aleksi, ovat lähteneet taidealalle ja osallistuvat välillä vanhempiensa projekteihin. Elokuvassa nähdään vuosikymmenien varrelta otteita Saariahon teoksista, jotka ovat hurmanneet yleisöjä New Yorkista Tokioon. Mestariluokkien kilpaa kehuma Saariaho kertoo teosten taustoista ja sävellystyöstään, ja perheen ohella ääneen pääsevät lukuisat yhteistyökumppanit Peter Sellarsista Esa-Pekka Saloseen, Sofi Oksaseen ja Susanna Mälkkiin.

Liina Härkönen

Alkuperäinen nimi: Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki
Kieli: suomi, englanti, ranska
Tekstitys: englanti
Kesto: 80 min
Ikäraja: S
Vuosi: 2023
Tuotantomaa: Suomi

Ohjaaja: Riitta Rask
Tuottaja: Kaisa Näreranta
Tuotantoyhtiö: Teatro Productions
Käsikirjoitus: Riitta Rask
Leikkaus: Maria Haipus
Kuvaaja: Pekka Uotila, Tero Vihavainen, Petro Salminen, Jacob Nielsen
Musiikki: Kaija Saariaho
Äänisuunnittelu: Salla Hämäläinen