Tasiilaqin rannikkokylästä on lähimpään kaupunkiin Nuukiin 700 kilometriä. Se on yhtä paljon kuin Kemistä Helsinkiin. Grönlannissa henkinen etäisyys kahden paikan välillä on kuitenkin suurempi. Tasiilaqissa asuvien nuorten haaveena olisi jonain päivänä päästä käymään lukiota, koska kotipaikassa se ei ole mahdollista.

Eino, Lars ja Thomas ovat jääneet ja palanneet Tasiilaqiin kukin omista syistään. Heitä yhdistää sitkeä kyky nauttia elämästä ja käsitellä yhteisössä tapahtuvia pahoja asioita karnevalistisen ja sukupuolirajoja rikkovan itseilmaisun keinoin.

Eino on ohjannut neljän vuoden ajan teatteriryhmää, jossa hädin tuskin täysi-ikäiset huutavat julki seksuaalisten hyväksikäyttäjiensä tekoja. Ääneen sanominen tekee asian todeksi ja ehkäisee ehkä edes yhden turhan itsemurhan. Larsin osuus dokumentissa rakentuu kokonaan tällaisen perheessä tapahtuvan tragedian ympärille. Tunnehyöky ja sitä seuraava sitkeä arkisen elämän jatkuminen määrittää Kasper Kiertznerin elokuvan ytimen. Tältä näyttää todellinen selviytymiskyky.

Päähenkilöiden itse kuvaama materiaali istuu saumattomasti Jonas Møllerin ammattilaisotteeseen. Kuvakehyksien ympärillä ja lomassa kajastaa toinen, satumainen todellisuus Nicole Jonassonin taiteen värittämänä.

Johanna Siik

Elokuva on nähtävissä myös verkossa festivaalin aikana!