Docpoint festivaalisivusto

Ohjelmisto

The Pearl Button

Patricio Guzmán toteaa elokuvassaan kertojan äänellä: ”Väitetään että vedellä on muisti. Minä uskon, että vedellä on myös ääni.” The Pearl Button antaa vedelle äänen ja löytää yhteyden vesipisaran ja kosmoksen välillä.

Vesi on tärkeä elementti maailmankaikkeudessa. Ohjaajan mukaan Chilessä on aina hyljeksitty Tyyntä valtamerta, vaikka rantaviivaa löytyy yli 4000 kilometriä, ja halveksittu
omaa merikansaa, eteläisen Chilen alkuperäisasukkaita. Patagonian intiaanit olivat nomadeja, jotka siirtyivät kanootilla paikasta toiseen ja kirjaimellisesti elivät merestä. Elokuvassa äänen saavat viimeiset Patagonian intiaanien jälkeläiset, joiden heimot tuhottiin käytännössä sukupuuttoon.

Sama Dawsonin saari Tyynellämerellä, jonne Tulimaan selknamit siirrettiin ja jossa heidät teurastettiin kolonisaation yhteydessä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, toimi keskitysleirinä Pinochetin aikaan. Valtamerestä löytynyt, sinne heitetyn ruumiin rautapainoon liimautunut helmiäisnappi on yksi osoitus veden pitkästä muistista.

Sari Selander

[eventio_frame id=5a44a0a26563f3db2b8b4567 cef_5a434efa6563f3531e8b4567=%the_title%]

Elokuvan nimi : The Pearl Button
Kieli : espanja
Ohjaaja : Patricio Guzmán
Vuosi : 2015
Pituus (min) : 82
Ikäraja : K7
Esitysformaatti : DCP
Kuvaaja : Katell Djian
Leikkaus : Emmanuelle Joly
Musiikki : Miranda & Tobar, Hughes Maréchal
Tuottaja : Renate Sachse
Tuotantoyhtiö : Atacama Production

Esitysajat :
Ke 29.1. klo 21.15, Orion