DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Ohjelmisto

The Last Chapter

Kuusikymppinen, juuri eläköitynyt Bernard asuu Pariisissa kahden kissansa kanssa. Hän on myös ohjaaja Gianluca Matarresen BDSM-master. Elokuva alkaa välähdyksillä parin seksisuhteesta, mutta muuntautuu joutuin ystävyyden kuvaukseksi, kun ohjaaja kiinnostuu Bernardin elämästä laajemmin. 

Bernard kertoo vaiheistaan aina lapsuudesta AIDS-epidemiaan. Hän kertoo kahdesta suuresta rakkaudestaan, jotka molemmat kuolivat tautiin. Bernardilla ei ole ollut 90-luvun jälkeen yhtään parisuhdetta, vain yksittäisiä seksisuhteita tai pidempiaikaisia BDSM-suhteita. AIDS, johon hän ei itse sairastunut, jätti syvät traumat, joita hän avaa nyt ensimmäistä kertaa. ”Ehkä syy, miksen saanut AIDSia on se, että minulle on jotain vielä hirveämpää luvassa”, hän toteaa lakonisesti samalla kun esittelee perhealbumiaan. 

Matarrese on kuvannut elokuvansa itse, ilman muuta kuvausryhmää. Venetsian elokuvajuhlien Kriitikoiden viikolla esitetty The Last Chapter onkin hyvin intiimi sukellus ihmisen elämään, iloineen ja suruineen.

Erityismainintana todettakoon, että Bernardin lisäksi myös ohjaaja Matarresen täytyy olla kissaihmisiä, sen verran huomiota Bernardin nuoret kissaneidit saavat. Katit tuovat elokuvaan myös kepeyttä, esimerkkinä kohtaus, jossa toinen kissoista karkaa kopasta muuton aikana, eikä kenelläkään tunnu olevan mitään käsitystä siitä, miten kissa otetaan kiinni. Bernard on kuitenkin menetyksistään huolimatta päästänyt kissat sydämeensä, ja siksi huoli on katsomonkin puolella hirmuinen, kun toinen niistä katoaa. Bernardille, jos jollekin, ei toivoisi enää yhtään menetystä lisää.

Sanna-Maria Nikula

Elokuvan ohjaaja Gianluca Matarrese on paikalla näytöksissä to 2.2. ja la 4.2.

Alkuperäinen nimi: La Dernière Séance
Kieli: ranska
Tekstitys: englanti
Kesto: 100 min
Ikäraja: K16
Vuosi: 2021
Tuotantomaa: Italia, Ranska

Ohjaaja: Gianluca Matarrese
Tuottaja: Giovanni Donfrancesco
Tuotantoyhtiö: Altara Films, Bocalupo Films
Levitysyhtiö: Amarena Film
Käsikirjoitus: Gianluca Matarrese, Nico Morabito
Leikkaus: Gorgia Villa, Gianluca Matarrese, Giovanni Donfrancesco
Kuvaaja: Gianluca Matarrese
Musiikki: Cantautoma
Äänisuunnittelu: Tommaso Barbaro, Davide Giorgio