DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Ohjelmisto

The Killing of a Journalist

Slovakialainen journalisti Ján Kuciak ja hänen kihlattunsa Martina Kušnírová löytyivät raa’asti murhattuina kotoaan helmikuussa 2018. Kuciak oli talousrikoksiin erikoistunut tutkiva journalisti, jonka huomio oli erityisesti oligarkeissa, laittomissa rahavirroissa sekä politiikan ja mafian välisissä yhteyksissä.

The Killing of a Journalist kuljettaa katsojan läpi Kuciakin murhan tutkinnan ja sitä seuraavan oikeudenkäynnin. Se piirtää kuvan EU-valtiosta, jossa poliitikot ja ylimmät lainvalvontaviranomaiset poliiseista tuomareihin ovat läpeensä korruptoituneita ja toimivat rikollisesti. 

Elokuva on kuin trilleri. Slovakialaiset oligarkit, poliitikot ja rikolliset eivät kaihda keinoja vallan ja rahan maailmassa liikkuessaan. Esimerkiksi hunaja-ansana toiminut Alena Zsuzsova photoshoppasi kasvojaan valokuvamallien vartaloihin ja sai lukuisat huipputason miespoliitikot pulaan kiristettyään heitä lemmenviesteillään. Slovakia on valtio Euroopan sydämessä, 1990-luvulla se oli eräs lupaavimmista siirtymätalousmaista: miten mafia sai siitä otteen?

Elokuva osoittaa kuitenkin myös kansalaisyhteiskunnan voiman. Kuciakin kollegat ja tavalliset slovakialaiset lähtivät kaduille vaatimaan oikeutta. Voittaako oikeus maassa, jossa myös tuomioistuimet ovat osa korruptoituneen eliitin verkostoa?

Salla Nazarenko

Elokuva on nähtävissä myös verkossa festivaalin aikana!

Kieli: slovakia, englanti
Tekstitys: osittainen englanti
Kesto: 100 min
Ikäraja: K12
Vuosi: 2022
Tuotantomaa: Tanska, Yhdysvallat, Tšekki

Ohjaaja: Matt Sarnecki
Tuottaja: Signe Byrge Sørensen
Tuotantoyhtiö: Final Cut for Real
Levitysyhtiö: Cinephil
Leikkaus: Janus Billeskov Jansen
Kuvaaja: Anna Smoroňová
Musiikki: Kristian Eidnes Andersen
Äänisuunnittelu: Marek Poledna