DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Ohjelmisto

The Faithful: The King, the Pope, the Princess

Mitä yhteistä on paavilla, Elviksellä ja Dianalla? Kaikista on saatavilla loputtomasti krääsää heidän ihailijoidensa kerättäväksi. Elokuvan alussa ohjaaja Annie Berman kertoo Vatikaanissa tapahtuneesta kohtaamisesta, josta elokuva sai alkunsa. Hän näki kioskin, jossa myytiin paavitikkareita.

The Faithful lähtee liikkeelle tavarasta, mutta sen todellisena aiheena ovat ihmiset, jotka omilla tavoillaan palvovat paavia, Elvistä tai Dianaa. Mitä se heille merkitsee, mitä he saavat siitä irti? Mitä he haluavat ilmaista?

Elokuva on yli 20 vuotta kestäneen työn tulos, ja se myös näkyy. Ajatukset ovat hiottuja, kuvat on valittu hyvin tarkkaan, ja perusteeseillä on tilaa kehittyä. Ohjaajan henkilökohtainen suhde aiheeseen tulee vaivihkaa osaksi tarinaa: mitä eroa on Elvis-fanilla ja ohjaajalla, joka tekee kaksi vuosikymmentä elokuvaa Elviksestä? Molemmilla on pakkomielteensä, vaikka tarkoitusperät olisivatkin erilaiset.

Vaikka The Faithful onkin esseemuotoinen elokuva, jalkautuu se silti myös dokumentaarisesti kiinnostaviin tilanteisiin. Elvis-fanien vuosittain viettämä yöllinen muistotilaisuus on yllättävän kaunis. Paavin lausuessa rukousta pimeässä salamavalot välkkyvät, vaikka niiden käyttö on kielletty viidellä eri kielellä. Onko kuvan ottaminen tärkeämpää kuin rukous itse?

The Faithful on mestariteos lajissaan, samalla syvän henkilökohtainen ja universaali.

Juhana Pettersson

Elokuvan ohjaaja Annie Berman on paikalla näytöksissä to 2.2. ja pe 3.2.

Kieli: englanti
Tekstitys: ei tekstitystä
Kesto: 90 min
Ikäraja: S
Vuosi: 2021
Tuotantomaa: Yhdysvallat, Iso-Britannia, Italia, Kanada

Ohjaaja: Annie Berman
Tuottaja: Annie Berman
Tuotantoyhtiö: The Faithful, LLC
Leikkaus: Andre Valentim Almeida
Kuvaaja: Annie Berman
Äänisuunnittelu: Andrew Kirwan