Anna Konikin kauniisti kuvatussa, runollisessa dokumenttielokuvassa äänessä ovat ihmiset, joiden kokemuksista kuullaan ihan liian harvoin. 

Angela, Janahan, Merwa, Michael, Mohamed, Nirmala ja Selamawit ovat joutuneet jättämään kotinsa paetessaan sotaa, terrorismia, vainoa tai väkivaltaa. He etsivät turvaa Iso-Britanniasta, missä vastaanotto on karu. Eurooppa voi tarjota turvaa, mutta myös murskata unelmia. Toisinaan jopa sorto ja väkivalta jatkuvat eri muodoissa, repivät auki vanhoja haavoja ja synnyttävät uusia.

Elokuvan edetessä ihmisten erilaiset tarinat rakentuvat pikkuhiljaa ja esiin nousee tärkeitä, yleisinhimillisiä teemoja. Jokainen kaipaa turvaa, toivoa, vapautta sekä hyväksytyksi tulemisen kokemusta. 

Turvapaikkaprosessi tuntuu loputtomalta, eikä sen aikana saa tehdä töitä. Epävarma tulevaisuus, joka ei edes ole omissa käsissä, vahvistaa ulkopuolisuuden tunnetta sekä ikävää kotia, perhettä ja juuria kohtaan. Alati läsnä on pelko siitä, että saattaa yllättäen joutua lähtemään – jälleen kerran. Vaikka Iso-Britannia ei oikein tunnu kodilta, ei kotia ole missään muuallakaan.

Turvapaikanhakijoiden ei auta kuin yrittää selviytyä, etsiä toivoa ja tilaansa yhteiskunnassa. Teemoiltaan aina ajankohtainen dokumenttielokuva on tärkeä muistutus siitä, kuinka jokainen numero muuttotilastoissa on ihminen tarinoineen, murheineen ja unelmineen.

Anna-Sofia Joro