Docpoint festivaalisivusto

Ohjelmisto

Shadow Flowers

Pohjoiskorealainen Kim Ryun-hee matkusti Kiinaan 2011 ja sieltä ajattelemattomuuttaan Etelä-Koreaan, josta paluu takaisin tyttären ja aviomiehen luo rakkaaseen kotimaahan Pohjois-Koreaan ei ollutkaan enää yksinkertaista. Mutta tunnelin päässä pilkahtaa valoa, kun Koreat aloittavat liennytyspolitiikan vuonna 2017.

Elokuva seuraa naisen yrityksiä palata kotimaahansa vuosien ajan. Ryun-hee tapaa myös kohtalotovereitaan, joista eräs on riutunut Etelä-Koreassa jo lähes 60 vuotta.

Ryun-hee lievittää kotimaankaipuutaan muun muassa katselemalla uutisia Pohjois-Korean onnistuneesta vetypommitestistä. Koreoiden välisessä jääkiekko-ottelussa hän näkee paitsi maannaisiaan myös pienen mahdollisuuden palata kotiin. Videopuhelut Pohjois-Koreaan mahdollistavat yhteydenpidon lapseen, aviomieheen ja omiin vanhempiin.

Elokuvan tyylilaji on selkeä: se antaa päähenkilön kertoa näkemyksiään täysin vapaasti. Katsojalle jätetään vastuu muodostaa oma mielipide näkemänsä ja kuulemansa pohjalta.

Elokuvassa on suomalaisittain mielenkiintoinen yksityiskohta: eteläkorealaista ohjaaja-kuvaajaa (Seung-Jun Yi) tuurasi Pohjois-Koreassa kuvatuissa osuuksissa suomalainen kollega Mika Mattila.

Olli Laine

[eventio_frame id=5a44a0a26563f3db2b8b4567 cef_5a434efa6563f3531e8b4567=%the_title%]

Elokuvan nimi : Shadow Flowers
Kieli : korea
Ohjaaja : Seung-Jun Yi
Vuosi : 2019
Pituus (min) : 109
Ikäraja : K12
Esitysformaatti : DCP
Kuvaaja : Seung-Jun Yi, Mika Mattila, Hyuck-Ji Park, Hyo-Bong Jang
Leikkaus : Seung-Jun Yi, Hak-Min Lee
Tuottaja : Gary Byung-Seok Kam
Tuotantoyhtiö : Bluebird Pictures
Alkuperäinen nimi : 그림자 꽃

Esitysajat :
To 30.1. klo 17.00, Kinopalatsi 7, jonka jälkeen Q&A kuvaaja Mika Mattilan kanssa
La 1.2. klo 15.15, Kinopalatsi 1, jonka jälkeen Q&A kuvaaja Mika Mattilan kanssa
Su 2.2. klo 14.00, Kinopalatsi 5, jonka jälkeen Q&A kuvaaja Mika Mattilan kanssa