DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Ohjelmisto

Puerperium & Autumn

Autumn (Paeizan)
Sajad Imani, Iran 2022
Kieli: farsi
Tekstitys: englanti

87-vuotias Mehri on jo pitkään elänyt yksin, mutta sisällä kalvavasta surustaan huolimatta hän yrittää pitää mielensä ja kehonsa virkeänä. Yksinäinen nainen kiipeää joka päivä mäelle nähdäkseen kaupungissa asuvan poikansa. Sajad Imanin sommitellut kuvat kertovat elämänsä aikana paljon kokeneesta äidistä, joka nauttii arjen pienistä iloista toivoen samalla lapsiaan luokseen. Eräänä päivänä kaksi poikaa saapuu pitkän odotuksen jälkeen.

Omar Fasolah

Puerperium
Puerperium, eli postpartum, eli synnytyksen jälkeen. Postpartum käsitetään usein raskauden jälkeisen fyysisen palautumisen kaudeksi, mutta post-synnytys-vaiheessa myös mieli saattaa verrata elämää pre-synnytys-tilaan. Mieli ja ruumis vaativat oman aikansa, ennen kuin ne sopeutuvat vauvan täyttämään elämään loputtomasti toistuvine rutiineineen.

Ohjaaja Pili Álvarez laskee kuuluvansa b-luokan äiteihin. Tuoreet a-luokan superäidit toteuttavat päivän askareita horjumattoman pirteinä ja kyllästävät lapsensa pedagogisilla lauluilla ja leikeillä. B-luokan äidit taas, noh, tekevät sen, mihin pystyvät. Oletuksia, odotuksia ja ohjeistuksia. Näistä on pienten lasten vanhempien päivät ja yöt tehty.

Urbaaniin ympäristöön sijoittuva päiväkirjamainen essee-elokuva syleilee kaupunkitilaa ja poimii sieltä mukaansa meheviä elokuvallisia aineksia. Eräänä vertauskuvana toimii jokaisen Madridin kujan kukkalaatikosta löytyvä rönsylilja, toiselta nimeltään bad mother, jonka vertautuminen äitiyteen on hulvaton.

Puerperium on loistava esimerkki siitä, miten kokeellinen elokuva tuo audiovisuaalisin keinoin esille sen, mitä on liki mahdotonta pukea sanoiksi. Katsoja pääsee tällä kertaa kokemaan, miten koomisen epävarmalta ja epätodelta “maailman luonnollisin asia”, eli äitiys, voi tuntua.

Sonja Löfström

Kieli: espanja
Tekstitys: englanti
Kesto: 72 min
Ikäraja: S
Vuosi: 2022
Tuotantomaa: Espanja

Ohjaaja: Pili Álvarez
Tuottaja: Pili Álvarez
Levitysyhtiö: Marvin&Wayne
Käsikirjoitus: Pili Álvarez
Leikkaus: Pili Álvarez
Kuvaaja: Pili Álvarez
Äänisuunnittelu: Pili Álvarez García, Julian Díaz-Peñalver Arias