Portugalin Portossa sijaitseva Bairro do Aleixo on 1970-luvulla rakennettu asuinkortteli. Sen tornitalojen asukkaat ovat keskimääräistä heikommin toimeentulevia, ja huumekauppa lieveilmiöineen aiheuttaa levottomuutta. Alue päätettiin purkaa kokonaan kadoksiin. Elokuva seuraa ensin varhaista purkuvaihetta 2010-luvun alkupuolella ja sen loppuvaihetta kuusi vuotta myöhemmin.

Vaikka alueella on ongelmia, mistään slummista ei ole kyse. Puoliavointa rappukäytävätilaa siivotaan rivakasti, siellä kuivatellaan pyykkejä ja oleillaan – jopa grillataan. Siellä täällä näkyy umpeen muurattuja asuntojen sisäänkäyntejä, jotka elokuvan alkupuolen vilkkaan elämän keskellä muistuttavat hurjalla tavalla siitä, mitä on tapahtumassa. Silmiinpistävintä on kuitenkin asukkaiden yhteisöllisyys. Kaikki näyttävät tuntevan toisensa, aikaa vietetään yhdessä. Aleixossa asuminen tuntuu olevan aivan oma elämäntapansa. Dokumentin keskiöön nousevat henkilöt surevat korttelinsa kohtaloa ja pohtivat, mitä elämästä tulee, kun täytyy lähteä muualle.

Kun siirrytään kuusi vuotta eteenpäin, elämän äänet ovat ihmisten lähdön myötä radikaalisti vaimentuneet. Yhtä jäljellä olevaa dokumentissa seurattua perhettä on kohdannut suuri suru, ja paljon entisiä asukkaita saapuu ulkona pidettävään muistojuhlaan. Juhlasta muodostuu lopulta tunteikas koko alueen hyvästely, jossa lauletaan, tanssitaan ja itketään yhdessä. Näiden ihmisten elämässä tämä hävitettäväksi tuomittu paikka on ollut koti, jota jäädään kaipaamaan.

Mervi Herranen