DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Ohjelmisto

My Reality

My Reality seuraa kolmen tosi-tv-ohjelmiin osallistuneen naisen arkea tosi-tv:n jälkeen. He odottivat elämyksiä ja mielenkiintoisia haasteita mutta päätyivät kaikki kovan ryöpytyksen kohteeksi. Paluuta arkeen varjostivat häpeä, kiusaaminen ja jatkuvat uhkaukset.

Temptation Islandiin puolisonsa kanssa osallistunut Mira Ahola joutui viharyöpyn keskelle, kun parisuhteen traumaattinen loppu televisioitiin. Kaksi kertaa Temptation Islandiin osallistunut Meiju Koskela kertoo kiusaamisen ja uhkailun kärjistyneen ohjelmien päätyttyä. Big Brotheriin osallistunut Eeva-Leena ”Eevis” Keskinen järkyttyi osallistujien kohtelusta ja uskoo tuotantoyhtiön toiminnan olleen epäeettistä ja jopa laitonta.

Kolmikko pohtii ihmisten suhtautumista tosi-tv-tähtiin. Miksi niin moni kokee kiusaamisen olevan oikeutettua, kun kohteena on tosi-tv-ohjelmaan osallistunut henkilö? Pitäisikö tosi-tv-leimasta pyrkiä eroon, ja olisiko se edes mahdollista? Toisaalta ohjelmiin osallistumisella on ollut myös positiivisia vaikutuksia. Julkisuus on lisännyt kiinnostusta Miran personal trainer -palveluita kohtaan, samoin Meijun työ somevaikuttajana on saanut vauhtia tv-ohjelmien tuomista seuraajista. Eevis taas toivoo voivansa vaikuttaa tulevien tosi-tv-osallistujien asemaan tuomalla julkisesti esiin ohjelmien tuotantoon liittyviä epäkohtia.

Mira Sairanen

Ohjaaja Milja-Liina Moilanen ja tuottaja Venla Hellstedt ovat paikalla elokuvansa näytöksessä torstaina 1.2.

Kieli: suomi, englanti
Tekstitys: englanti
Kesto: 70 min
Ikäraja: K7
Vuosi: 2024
Tuotantomaa: Suomi

Ohjaaja: Milja-Liina Moilanen
Tuottaja: Elli Toivoniemi, Juha Löppönen, Venla Hellstedt, Selma Vilhunen
Tuotantoyhtiö: Tuffi Films
Levitysyhtiö: Tuffi Films
Käsikirjoitus: Milja-Liina Moilanen, Eveliina Pasanen
Leikkaus: Okku Nuutilainen, Sabina Köteleki
Kuvaaja: Päivi Kettunen, Sonja Huttunen
Musiikki: Joona Jaakkola
Äänisuunnittelu: Aleksi Tegel