Elokuvaohjaaja Igor Ivanko löytää isovanhempiensa puutarhavajan kätköistä haurastuneita filmirullia. Osittain tuhoutuneet valokuvat kätkevät arvoituksia ansioituneen neuvostoaikaisen elokuvaajan Leonid Burlakan elämästä. Fragile Memory on nostalginen ja omakohtainen elokuva yrityksestä tallentaa ja dokumentoida isoisän katoavia muistoja.
Tarinat monien valokuvien taustalla jäävät kuitenkin avoimiksi, sillä Igor on auttamattoman myöhässä. Monet kysymykset jäävät vaille vastauksia. Niiden sijaan hän maalaa Leonidin tarinaa rikkaan arkistomateriaalin avulla. Sosiaalisen median aikakaudella, jolloin kaikesta jää jälki, ei tule ajatelleeksi, että tallentuneen kuvamateriaalin määrä on huomattava. Sen avulla katsoja pääsee lähemmäs Leonidin uraa ja elämää neuvostoajan Ukrainassa. Samalla dokumentti luo näkökulman neuvostoliittolaiseen elokuvaan ja sen merkitykseen valtion historiassa.
Fragile Memory tutkii muistin merkitystä identiteetille. Isoisän muistoissa liikutaan utuisten elokuvaklippien ja kotivideoiden avulla kuin unissa. Muistisairauden edessä kuka tahansa on kuitenkin voimaton. Igorin isoäidin kautta näemme surutyön, jota tehdään elämänkumppanin olemuksen kadotessa. Lapsenlapsen tavoitteena on arkistoida ja tuoda esiin isoisän elämäntyö ennen kuin se on liian myöhäistä.
Fragile Memory on ihailun sävyttämä tutkielma perinnöstä, jonka jätämme jälkeemme. Mitä jää jäljelle, kun muistot katoavat? Keitä me olemme, jos muistomme pyyhitään pois?
Vilma-Lotta Mustonen