Parsian Shila on Iranin suurin kalastusalus. Melkein sata metriä pitkä ja 15 metriä leveä troolari on noin puolet täkäläisten ruotsinlaivojen koosta. Kun alus lähtee satamasta, sen tavoitteena on pyytää kaksituhatta tonnia tonnikalaa.

Työpaikan lisäksi Parsian Shila on väliaikainen koti sen kymmenille miehistön jäsenille. Kalastusalusta johtaa kourallinen iranilaisia, työntekijät ovat nuoria miehiä eri puolilta Afrikkaa. Työkaverit jakavat niin työ- kuin vapaa-aikansa, suihkutiloja ja iltapalaa myöten. Jos koti-ikävä iskee kuukausien merimatkalla, miehistö taltuttaa sitä koruttomasti sisustetussa taukotilassa television annilla ja toistensa seurassa. Aluksella näyttää vallitsevan yhteisöllinen ilmapiiri – kaikki ovat kirjaimellisesti samassa veneessä, ja jopa aluksen päällystö näyttää sisäistäneen tämän. Vuoden vaihtuessa suklaakakun äärellä kaikki juhlivat yhdessä.

Fish Eye -elokuvan ohjaaja ja kuvaaja Amin Behroozzadeh tallentaa aluksen arkea puuttumatta siihen. Hän ei haastattele miehistöä tai juonna tapahtumia. Katsoja saa valita, onko elokuva ensisijaisesti ekskursio ison kalastusaluksen arkeen vai pikemminkin esteettinen kokemus. Behroozzadeh löytää laivalta ja sen aavasta ympäristöstä jopa runollisia otoksia.

Elokuvan voi nähdä myös kriittisenä ja ajankohtaisena puheenvuorona. Kun valtavat kalamassat vyöryvät aluksen kyytiin, sen tehtävä on täytetty. Täyttymystä varten niin miehistö kuin meri ovat antaneet omastaan paljon. Työ laivalla on fyysisesti rankka, pitkä merimatka henkisesti rasittava. Tehokalastus puolestaan on WWF:n mukaan tuhoisaa merten elinvoimaisuudelle.

Behroozzadehin dokumenttielokuvassa meri yrittää selvitä ihmisestä ja ihminen merestä. Verkkoihin eksynyt, elämästään laivan kannella taisteleva rausku jää mieleen elokuvan jo loputtua.

Katariina Rönnqvist