Romanialaisen Adrian Pîrvun äiti oli kuudennella kuulla raskaana, kun hän matkusti työmatkalle Neuvostoliittoon. Oli 25. huhtikuuta vuonna 1986, kun hän ylitti Ukrainan rajan. Seuraavana päivänä Tšernobylin ydinvoimalassa räjähti.

Adrianin äiti oli tuolloin epäonnekseen hyvin lähellä Tšernobyliä. Niinpä Adrian syntyi sokeana. Vaikka hän tällä hetkellä näkee, on hänellä vaikea silmäsairaus. Näkö on heikko ja silmät kipeät. Äiti suree vieläkin matkansa ajankohtaa, Adrian kohtaloaan.

Lähestyessään kolmeakymmentä ja vihattuaan maailmaa tarpeeksi Adrian päättää tutustua kohtalotovereihinsa Ukrainassa ja tehdä kokemuksistaan elokuvan. Näin hän tapaa Helena Maksyomin, tulevan rakastettunsa ja elokuvan toisen ohjaajan.

Everything Will Not Be Fine on sydänraastava tarina Adrianin ja Helenan tiestä toistensa luo, eroihin ja jälleennäkemisiin. Heidän yrityksestään elää yhdessä, koska kohtalo on heidät heittänyt samaan kurimukseen. He puhuvat broken englishiä ja yhtä broken on kummankin sielu.

”Everything will not be fine, ever,” toteaa Helena elokuvan alussa. Ydinräjähdyksen seurauksena hän on ikänsä kärsinyt kroonisesta kivusta. Luusto on heikko ja selässä ”on ehkä joku kasvain”.

Saamme seurata Adrianin ja Helenan matkaa Tšernobyliin ja Valko-Venäjälle. He näkevät ikäistensä sairaita lapsia synnytyslaitoksella, he kohtaavat ikäisiään vammaisia. Adrianin silmiä leikataan useaan otteeseen Saksassa, Helenan selkää Liettuassa. Onni on heille ohikiitävää kuin uuden aallon elokuvissa.

Elokuvan konstailematon ote katkea muutamiin ylikauniisiin hetkiin. Tšernobylin vammauttama pariskunta tanssii Adrianin kameralle ehkä herkimmän valssin, joka on koskaan kuvattu; Adrian Helenalle tietokoneruudun välityksellä ehkä hienoimman soolon. Ja toiveikkaana hetkenä lennähtää leppäkerttu Adrianin kädestä maailman tuuliin.

Mutta ”kaikki ei ole hyvin, koskaan”.

Jaana Semeri