Docpoint festivaalisivusto

Ohjelmisto

Counters

Natsien ja Japanin liput liehuvat, kun väkijoukko huutaa kostoa. Tappakaa korealaiset, heittäkää ulos kiinalaiset. Muutaman vuoden ajan japanilaiset rasistiryhmät ovat yllyttäneet väkivaltaan kaikkia kohtaan, joilla on juuria naapurimaissa.

Kiivaan seurantadokumentin nimi viittaa vastavoimiin, rasismin tukahduttamiseen pyrkiviin japanilaisiin.

Onko täällä yhtään rasisteja, Otokogumi-ryhmän johtaja Takahashi kysyy, kun hän kiertelee Tokion katuja valmiina yhteenottoon. Takahashia pelätään, koska hän on työskennellyt nuorempana mafialle, yakuzalle.

Ohjaaja Lee Il-ha seuraa yhteenottoja pääasiassa vastavoimien puolella, mutta näyttää myös rasistijohtajan vihaista puhetta. Dokumentti esittää vastaliikkeen jäsenet kuin gangsterielokuvan hahmoina, mutta antaa aikaa myös heidän kaljanhuuruiselle horinalleen. Sankarijohtajan mysteeriä raotetaan vähitellen.
Katutappeluja havainnollistetaan urheilulähetyksistä tutuilla grafiikoilla. Vaikuttaa, että raivo on monille harraste siinä missä urheilujoukkueen kannatuskin. Pelikentälle eli katukahinoihin tulee sekaan ulkomaalaisia, yakuzaa ja toimittajia.

Elokuva heijastelee nationalististen liikkeiden nousun herättämiä kysymyksiä sananvapaudesta, joita käydään Suomessakin. Huudot korealaisten heittämisestä kaasukammioon tosin veisivät Suomessa raastupaan.

Tero Kartastenpää

[eventio_frame id=5a44a0a26563f3db2b8b4567 cef_5a434efa6563f3531e8b4567=%the_title%]

Elokuvan nimi : Counters
Kieli : japani
Ohjaaja : Lee Il-ha
Vuosi : 2018
Pituus (min) : 98
Ikäraja : K12
Esitysformaatti : DCP
Kuvaaja : Jungsu Kim, Souketsu Kotani
Leikkaus : Lee Il-ha
Tuottaja : Lee Il-ha
Tuotantoyhtiö : Exposed Film

Esitysajat :
Ma 27.1. klo 17.00, Kinopalatsi 6
Ke 29.1. klo 16.00, Kinopalatsi 6