DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Ohjelmisto

A Story of Children and Film

Pohjois-Irlannista kotoisin oleva Mark Cousins on elokuvaharrastajille tuttu ainakin tekemästään elokuvan historiaa käsittelevästä dokumenttisarjasta The Story of Film sekä samannimisestä kirjasta. Kuten useissa teoksissaan, myös nyt nähtävässä elokuvaesseessä A Story of Children and Film hän on itse läsnä persoonallisena kertojaäänenä. Cousins kuvailee mitä näemme ja mitä meidän tulisi nähdä valitsemissaan esimerkkikatkelmissa eri elokuvista.

Cousins rajaa elokuvien lapsista kertovan tarinansa näytelmäteoksiin. Hän käsittelee elokuvan kykyä ja keinoja kuvata lasten tapaa kokea maailma. Toistuvia teemoja ovat esimerkiksi unelmointi, yksinäisyys, seikkailu, väkivalta ja fantasia.

Kuten aiemmissakin Cousinsin dokumenteissa, myös tässä hänen ansionsa on esimerkkien ajallinen ja maantieteellinen kirjo. Otteita nähdään tuotantoyhtiön mukaan 53 elokuvasta 25 eri maasta. Mukana on E.T.:n ja Fanny ja Alexanderin kaltaisia klassikoita, mutta myös jonkin verran suurelle yleisölle tuntemattomia elokuvia. Cousinsin teoksista voikin löytää yleensä uutta katsottavaa itselleen.

Cousinsin mukaan, kun katsoo tarkkaan ja avoimesti pientä, voi nähdä suurta. Tämä viisaus vaikuttaa olevan hänen omakin ohjenuoransa A Story of Children and Filmissä.

Katariina Rönnqvist

Kieli: englanti
Tekstitys: Ei tekstitystä
Kesto: 106 min
Ikäraja: S
Vuosi: 2013
Tuotantomaa: Yhdysvallat

Ohjaaja: Mark Cousins
Tuottaja: Mary Bell, Adam Dawtrey
Tuotantoyhtiö: British Film Institute (BFI), Film Four, BofA Productions
Käsikirjoitus: Mark Cousins