DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali

Ohjelmisto

A Day, 365 Hours

Joskus päivä tuntuu kestävän 365 tuntia, toteaa nuori punahiuksinen Reyhan ystävälleen Leylalle. Tunne yhdistää heitä molempia, sillä heidän elämässään 365-tuntisia päiviä on ollut paljon. Ne ovat alkaneet viimeistään silloin, kun heidän isänsä käyttivät heitä ensimmäisen kerran seksuaalisesti hyväkseen, vuosikausia sitten. Samat isät, jotka päivisin kuljettivat heitä harrastuksiin ja jotka yhä asuvat heidän äitiensä kanssa.

Koska Turkissa yhden ihmisen häpeä on koko perheen häpeä, eivät hyväksikäyttäjät helposti joudu teoistaan vastuuseen. Mutta äidin vastalauseista ja isän tappouhkauksista huolimatta Reyhan on päättänyt viedä isänsä oikeuteen. Istanbulilaisessa turvakodissa hän tapaa perheväkivallasta kärsineen Asyan ja Asyan kautta Leylan. Naiset muuttavat yhteen ja alkavat pala palalta työstää traumojensa DNA:han asti tunkeutuvia lonkeroita. Ensimmäistä kertaa he saavat kokea, mitä on, kun joku uskoo heidän elämäntarinaansa ja seisoo heidän rinnallaan. Yhdessä elokuvan raastavimmista kohtauksista ystävykset tapaavat myös naisen, jonka pienet lapset ovat isänsä hyväksikäytön uhreja.

Osittain uudelleennäytelty elokuva on viiltävä kuvaus seksuaalisen hyväksikäytön jättämistä jäljistä. Samalla se on tarina uhreista, jotka eivät aio uhriutua, vaan haluavat taistella patriarkaalista systeemiä ja pelon ilmapiiriä vastaan. Raa’asta aiheestaan huolimatta herkän esteettinen elokuva on myös kertomus ystävyydestä, toivosta ja siitä, että oikeutta on yhä olemassa. Yksi tapaus kerrallaan.

Sissi Korhonen

Ohjaaja Eylem Kaftan on paikalla elokuvansa A Day, 365 Hours näytöksessä to 1.2.

Kieli: turkki
Tekstitys: englanti
Kesto: 83 min
Ikäraja: K16
Vuosi: 2023
Tuotantomaa: Turkki, Kroatia

Ohjaaja: Eylem Kaftan
Tuottaja: Eylem Kaftan, Zeynep Koray, Sabina Kresic, Can Aygör
Tuotantoyhtiö: ZK Films
Käsikirjoitus: Eylem Kaftan, Burcu Salihoğlu
Leikkaus: Burçak Yurdakul
Kuvaaja: Florent Herry
Musiikki: Marc Collin
Äänisuunnittelu: SoberWorks