Vuonna 2023 perustetaan esivalintaraati kartoittamaan ja karsimaan dokumenttielokuvia, jotka päätyvät Jussi-palkinnon valintaraadin katsottavaksi. Esivalintaraadin muodostavat Dokumenttikillan, DocPoint-elokuvatapahtumat ry:n ja Filmiauran vuosittain valitsemat henkilöt.
Esivalintaraati kartoittaa ko. vuoden aikana valmistuneet pitkät dokumenttielokuvat, myös ne, jotka eivät täytä kaikilta osin senhetkisiä Jussi-palkinnon teatterilevityskriteerejä. Esivalintaraati toimittaa Jussi-raadin katsottavaksi shortlistin elokuvista. Muutos koskee aikaisintaan vuonna 2023 ensi-iltansa saavia elokuvia.
On suositeltavaa tutustua voimassaoleviin Jussi-palkinnon kriteereihin. Kuten aiemminkin, kriteerien mukaan tapauskohtainen jousto on mahdollista. Lähtökohta on, että elokuvaa esitetään valkokankailla ja tavoiteltavaa on, että elokuvan kohdeyleisön on mahdollista löytää elokuva juuri ko. yleisölle soveltuvalla tavalla. Perustana säilyy, että Jussi-palkinto on tarkoitettu ammattituotannoille, joilla on jokin ammattimainen valtakunnallinen levitys. Mikäli suunnittelet dokumenttielokuvallesi ns. tavallisesta poikkeavaa levitystä elokuvateattereissa, kannattaa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä joko esivalintaraatiin (yhteyshenkilö alla) tai Filmiauraan jo etukäteen ja selvittää Jussi-kelpoisuutta tarkemmin.
Filmiaura tiedottaa asiasta sekä päivittää Jussi-palkinnon verkkosivuja tarpeen mukaan.
Lisätiedot:
Dokumenttikilta
Toiminnanjohtaja Sanna Kultanen
info@dokumenttikilta.fi
044 536 3432