Suomen ainoan dokumenttielokuviin erikoistuneen festivaalin DocPointin kotimaisen sarjan haku avautuu 1.9.2023. Ilmoittautuminen päättyy 15.10.2023.
Aiemmista vuosista poiketen DocPoint ei enää vaadi kotimaisen sarjan elokuvilta ensi-iltastatusta. Mukaan voi siis ilmoittautua, vaikka elokuva olisi jo esitetty jollakin muulla kotimaisella festivaalilla.
“DocPoint on ensisijaisesti yleisöfestivaali, ja haluamme palvella dokumenttielokuvan ystäviä esittämällä mahdollisimman vahvan kattauksen uutta kotimaista elokuvaa riippumatta aiemmista festivaaliesityksistä,” toteaa ohjelmajohtaja Inka Achté.
Kansallista elokuvateatteri- tai televisioesitystä DocPointiin valittavilla elokuvilla ei kuitenkaan ole vielä saanut olla.
Kotimaiseen sarjaan ilmoitetuista pitkistä dokumenttielokuvista valitaan enintään 10 kotimaiseen kilpasarjaan. Kilpailuun nostetut elokuvat kisaavat 5 000 euron arvoisesta rahapalkinnosta, joka myönnetään voittajaelokuvan ohjaajalle 3.2. festivaalin päättäjäisjuhlassa. Palkinnon myöntää kansainvälisistä dokumenttialan asiantuntijoista koostuva tuomaristo.
Kilpasarjan ulkopuolella esitettäville pitkille elokuville DocPoint maksaa 250 euron esityskorvauksen. Lyhytelokuvat esitetään kilpasarjan ulkopuolella, ja niille maksetaan 150 euron esityskorvaus. Esityskorvausta ei makseta oppilastöille tai YLEn sisäisille tuotannoille.
Seuraava DocPoint-festivaali järjestetään 30.1.-4.2.2024. Ilmoita elokuvasi mukaan DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalille – ilmoittautumislomakkeen ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.
Lisätietoja:
Inka Achté
inka.achte@docpoint.fi
Kuva: Sami Sorasalmi