DocPoint-festivaalille kansainvälinen ja kotimainen kilpailusarja

DocPoint lanseeraa 20-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kaksi vuosittaista kilpailusarjaa dokumenttielokuville. Ensi kertaa palkinnot parhaalle kotimaiselle ja kansainväliselle dokumenttielokuvalle jaetaan tammi-helmikuun vaihteessa 2021 pidettävällä DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla. 5 000 euron palkinnot rahoittaa Yle.

DocPoint-Yle -palkinto parhaalle kotimaiselle dokumenttielokuvalle jaetaan kotimaiselle keskipitkälle tai pitkälle dokumentille. Kilpailusarjan elokuvat valitaan DocPointissa Suomen ensi-iltansa saavista yli 40-minuuttisista ja sitä pidemmistä kotimaisista elokuvista.

DocPointin kansainvälisessä sarjassa esitettävistä kymmenistä elokuvista valitaan 10-12 pitkän elokuvan kansainvälinen kilpasarja. Myös tämän sarjan elokuvien on oltava vähintään Suomen ensi-iltoja.

Palkintoelokuvat valitsee kaksi kansainvälisistä ja kotimaisista dokumenttielokuva-alan asiantuntijoista koostuvaa juryä. Sekä kansainväliselle että kotimaiselle elokuvalle jaettavat DocPoint-Yle -palkinnot ovat arvoltaan 5 000 euroa.

“Haluamme palkinnoilla tukea laadukasta dokumenttielokuvaa ja samalla nostaa dokumenttielokuvan näkyvyyttä ja kiinnostavuutta yleisön keskuudessa. Palkinto merkittävimmällä kotimaisella dokumenttielokuvafestivaalilla tuo toivottavasti myös kansainvälistä kiinnostusta kotimaisen sarjan palkintoelokuvalle ja suomalaiselle dokumenttielokuvalle yleisemminkin”, perustelee DocPointin taiteellinen johtaja Kati Juurus.

“DocPoint on kasvanut tärkeäksi kulttuuri-instituutioksi, jolla on ainutlaatuinen tehtävä dokumenttielokuvan esittäjänä ja puolustajana. 20-vuotissynttäreiden kunniaksi haluamme nostaa dokumenttielokuvan profiilia entisestään. Tämä on on erityisen tärkeää aikana, jona todellisuus tuntuu yhä uudelleen ylittävän hulluimmatkin ennustukset”, Juurus sanoo.

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali on Suomen ainoa dokumenttielokuviin keskittyvä festivaali ja Pohjoismaiden toiseksi suurin dokumenttielokuvafestivaali. 20. DocPoint järjestetään 29.1.-7.2.2021 pääosin fyysisenä festivaalina elokuvateattereissa, koronaturvallisuus huomioon ottaen. DocPoint löytyy myös verkosta: tarjolla on joitakin elokuvia ja runsaasti muuta online-ohjelmaa, jota seuraamalla festivaalitunnelmaan pääsee myös Helsingin ulkopuolella.

 

Lisätiedot:

Taiteellinen johtaja Kati Juurus, 0504558442, kati.juurus@docpoint.fi

Toiminnanjohtaja Tapio Riihimäki, 0504558448, tapio.riihimaki@docpoint.fi