DocPoiminnat: torstain tärpit

DocPoiminnat III

Torstaina kansainvälisen ensi-iltansa DocPointissa saa VIDEO BLUES, jonka ohjaaja Emma Tusell saapuu Maximiin vastaamaan yleisön kysymyksiin. Ohjaajan lapsuuden kotivideot toimivat materiaalina, jota hän kelaa yhä uudelleen löytääkseen uusia sävyjä perheensä suhteista.

Retrospektiivivieras Mehrdad Oskouein yleisölle avoin Masterclass järjestetään Kino Reginassa klo 12–15. Masterclassissa Oskouei kertoo työtavoistaan ja työfilosofiastaan ja näyttää näytteitä elokuvistaan. Paikalla on myös Oskouein työpari, tuottaja Siavash Jamali. Ohjaaja on paikalla myös retrospektiivinäytöksessä THE OTHER SIDE OF BURKHA/ NOSE, IRANIAN STYLE. Jos haluat vielä lipun näytökseen, toimi nopeasti!

XY CHELSEA on intiimi henkilödokumentti tietovuotaja ja transaktivisti Chelsea Manningista seitsemän vankeusvuoden jälkeen. Viipyilevä kamera taltioi, kuinka Manning yrittää tehdä itselleen selkoa tekojensa merkityksestä ja omasta identiteetistään odotusten ja ennakkokäsitysten ristiaallokossa. Torstain toisessa transtarinassa SEAHORSE: THE DAD WHO GAVE BIRTH Freddy McConnell käy läpi suhdettaan maskuliinisuuteen ja oikeuteen omaan kehoonsa. Tarina antaa katsojalle mahdollisuuden kohdata omat ennakkoluulonsa.

Bio Rexissä esitetään yksi DocPointin kohutuimmista elokuvista: CITIZEN K tarjoaa kiinnostavan linssin Venäjän lähihistoriaan Putinin epäsuosioon joutuneen Mihail Hodorkovskin tarinan kautta. John Websterin vavahduttava uutuus SILMÄSTÄ SILMÄÄN on myös torstaina ensi-illassa Bio Rexissä! Henkirikosten uhrit kohtaavat katuvan tekijän prosessissa, jonka tarkoituksena on vähentää traumaoireita.

Ohjaaja ja kuvaaja Mika Mattila on paikalla kahdessa Q&A-tilaisuudessa. Mattilan ohjaama CARNIVAL PILGRIMS tarkastelee kriittisesti globaalia turismia. SHADOW FLOWERS, jota Mattila on ollut kuvaamassa, kertoo pohjoiskorealaisen Kim Ryun-heen epäonnisista pyrkimyksistä päästä takaisin kotimaahansa.

Viiden vuoden ajan kuvattu seurantadokumentti THE CIRCLE näyttää ekokommuunin nousun ja tuhon! Ohjaaja Margit Lillak on paikalla näytöksessä Orionissa. NORIE-näytöksen yhteydessä Kinopalatsissa vierailee ohjaaja Yuki Kawamura, joka kokoaa fragmenteista kuvan nuorena edesmenneestä äidistään.

Ohjaajat Elsa Kremser ja Levin Peter saapuvat Kinopalatsiin SPACE DOGS -näytökseen. Hybrididokumentti yhdistää arkistomateriaalia katukoirien roolista avaruustutkimukseen Neuvostoliitossa ja runollisen rajua kuvaa nykypäivän Moskovan kaduilta koiraperspektiivistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *