Kati Juurus on valittu DocPointin taiteelliseksi johtajaksi huhtikuusta 2019 alkaen

Kati Juurus on valittu DocPointin taiteelliseksi johtajaksi huhtikuusta 2019 alkaen

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin taiteelliseksi johtajaksi festivaaleille 2020-2022 on valittu dokumenttiohjaaja Kati Juurus. Hän ottaa tehtävän vastaan 1.4.2019 alkaen.

Juurus on luonut monipuolisen uran ensin journalismin ja sittemmin dokumenttielokuvan parissa. Parhaillaan hän työskentelee Ylellä Dokumenttiprojekti-ohjelman dokumenttien ohjaajana. Juurus on dokumenteissaan tarttunut esimerkiksi pienipalkkaisten naisten asemaan (Siivouspäivä, 2012), kehitysapuprojektien ongelmiin (For Kibera!, 2015) ja moderniin naiskuvaan (Muodonmuutoksia, 2017). Juuruksen dokumentteja on nähty sekä kotimaisilla, että kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. For Kibera! oli ehdolla parhaaksi keskipitkäksi dokumenttielokuvaksi Amsterdamin maineikkaalla IDFA-dokumenttielokuvafestivaalilla.

Journalistista uraa Juurus on luonut aiemmin mm. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittajana, sekä Ylen tutkivan journalismin ohjelmassa MOT:ssa. Juurus on voittanut useita KOURA-palkintoja, Bonnierin Suuren journalistipalkinnon, sekä Valtion tiedonjulkistamispalkinnon tv-dokumentista Tie Guantanamosta. DocPoint-elokuvatapahtumat ry on erittäin iloinen meritoituneen ja monipuolisen Juuruksen saamisesta yhdistyksen taiteelliseen johtoon.

”Haluan rakentaa DocPointista dokumenttielokuvatapahtuman, jonka jokainen helsinkiläinen tietää ja tunnistaa, ja jonka yhä harvempi malttaa ohittaa. DocPointin pitää näkyä ja kuulua kaupunkikuvassa entistäkin enemmän. Sen pitää hämmästyttää ja ilahduttaa, provosoida keskusteluja ja koskettaa. Ennen kaikkea lisätä ymmärrystä ja empatiaa. Odotan malttamattomana, että pääsen kokoamaan Suomen ja maailman parhaista dokumenttielokuvista mahdollisimman innostavan kokonaisuuden DocPointin erilaisille yleisöille vuoden 2020 festivaalille. Katsotaan, millainen maailma on tammikuussa 2020”, Juurus pohtii.

Seuraava, järjestyksessään 18. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali, toteutetaan 28.1.–3.2.2019. Sen kansainvälisen ohjelmiston taiteellisista valinnoista vastaa kuraattoriryhmä Sirkka Möller (DE), Sergio Fant (IT) ja Pieter-Jan van Damme (BE). Seitsemänpäiväinen festivaali tuo yleisön koettavaksi yli sadan laadukkaan ja ajankohtaisen dokumenttielokuvan kokonaisuuden, sekä mittavan kattauksen keskusteluja, tekijäkohtaamisia ja avauksia yhteiskunnallisiin teemoihin. 18. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin elokuvaohjelmisto ja oheistapahtumat julkaistaan 3.1.2019.

Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja
Ulla Bergström
ulla.bergstrom(at)docpoint.info
p. 010 501 5775
DocPoint-elokuvatapahtumat ry
www.docpoint.info