Kirjasto on vapautta

”Kirjasto on se, mikä yliopiston piti olla”, kirjoittaa toimittaja ja tietokirjailija Pontus Purokuru katsottuaan elokuvan Ex Libris – The New York Public Library.

Joskus kirjastoon meneminen tuntuu musertavalta. Satojatuhansia kirjoja, elokuvia, levyjä ja pelejä eri tyylilajeista: miten valita, mistä aloittaa? Vastaava pyörrytys iskee, kun katsoja alkaa tajuta, mistä Frederick Wisemanin 197-minuuttisessa Ex Libris – The New York Public Library -elokuvassa on kyse.
Kaiken maailmassa olevan tiedon voi asettaa janalle, jonka yhdessä päässä on yliopistojen auktoriteettien vartioima tieteellinen tieto. Toisessa päässä ovat varmistamaton “kansantieto”, kokemukset ja netin sekavat datatunkiot. Kirjastolaitos sijoittuu erikoiselle vyöhykkeelle kahden ääripään väliin.

Kirjasto tarjoaa tietoa, joka on kuratoitua mutta ei varmennettua. Joku arvioi vähintään ohimennen, tilataanko jotakin kirjaa kirjastoon ja kuinka paljon, mitä kirjoja laitetaan esille ja mitä palveluja tarjotaan. Samaan aikaan kirjaston sisältämää tietoa ei juuri valvota, toisin kuin yliopistojen tuottamaa tietoa.
Wisemanin elokuvan tyyli ja rakenne ilmentävät kirjastolaitoksen avointa luonnetta. Sekä Ex Libriksestä että kirjastosta puuttuvat perimmäiset auktoriteetit.

Ex Libris kuvaa New Yorkin kirjaston asiakkaita, työntekijöitä, esiintyjiä ja johtajia yli kolmen tunnin ajan. Wisemanille tyypillisesti elokuvassa ei ole kertojaääntä, haastatteluja, esittelytekstejä, musiikkia, dramatisointia, animaatioita tai musiikkia. Ex Libris on kohtuuttoman jättiläismäinen, hajautettu labyrintti, joka kurkottaa yhtä moneen suuntaan kuin kirjastojen tietokannat.
Näennäisen irrallisista kohtauksista nousee selkeä väite. Wisemanille kirjasto on käytännössä se, mitä yliopisto on teoriassa.
Kirjasto tarjoaa ilmaisen koulutuksen maassa, jossa lukukausimaksut kohoavat ja yliopistosta valmistuminen tarkoittaa velkavankeutta. Eräässä elokuvan kirjastokokouksessa mies kertoo, ettei hänellä ollut rahaa mennä elokuvakouluun, joten hän opetteli käsikirjoittamaan kirjastossa.
Kirjojen ja opetuksen lisäksi kirjasto tarjoaa nettiyhteyden ja lehdet ilmaiseksi. Kirjasto jakaa tiedon takaisin tavallisille ihmisille, kullekin tarpeiden ja kykyjen mukaan.

Copyright The New York Public Library

Myös Suomessa kirjastolaitos muodostaa vastavoiman koulutuspolitiikalle, jossa yliopisto-opetusta työnnetään yhä kapeampaan suuntaan. Kun korkeakoulutuksesta tulee pelkkä pikasuoritusputki, kirjasto mahdollistaa oppimisen omista lähtökohdista. Kirjasto on vapautta.
Kun mietin omaa yliopistoaikaani, tärkeimmät tiloihin liittyvät kokemukset eivät syntyneet luentosaleissa tai käytävillä vaan nimenomaan kirjastoissa, kansalliskirjaston lukusalin prameassa hiljaisuudessa, kaupunginkirjastojen paikallistunnelmissa ja Kaisaniemen opiskelijakirjaston kellarin unohdetuissa nurkissa. Yliopistossa oppii, kunhan virallisen opetusohjelman rinnalla suorittaa itse kirjastossa rakentamaansa varjo-ohjelmaa.

Ex Libris ei tarjoa hiljaisuutta. Elokuva hylkää mielikuvat kirjastosta hyssyttelyn ja hartaan pänttäämisen paikkana. Wisemanille kirjasto näyttäytyy yhteisökeskuksena, lukupiireinä, yleisötapahtumina, näyttelyinä, kirjailijaesiintymisinä, neuvomisena ja opettamisena.
Henkilökunta kaivaa asiakkaille nippelitietoa, valtavia tavaramääriä lajitellaan liukuhihnoilla, ihmiset kirjoittavat koneillaan lukusaleissa. Kaikkialla on kuhinaa ja pöhinää. Kun salit hiljenevät yöllä, kodittomat pyrkivät kirjastoon nukkumaan.
Joskus kirjastossa astuu harhaan. Sitä unohtaa palauttaa kasan kirjoja tai jumittuu lukemaan parapsykologiahyllyn köykäisintä kirjaa. Samoin Wiseman kuvaa välillä aivan liian pitkään New Yorkin kirjaston hallinnollisia kokouksia ja esiintyjien puheita. Harhailu kuitenkin kuuluu kirjaston luonteeseen. Oppimista ei tapahdu ilman mahdollisuutta haparoida ja rönsyillä.
Pontus Purokuru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *