DocPoint-festivaalin ohjelmisto on julkaistu!

DocPoint-festivaalilla nähdään 118 elokuvaa ympäri maailmaa 29.1.–4.2.2018

Festivaalin avajaiselokuvana nähdään maailman ensi-illassa Raimo Jõerandin ja Kiur Aarman ohjaama Rodeo – Viron villit vuodet, joka kertoo kulissien takaista tarinaa Viron hurjasta poliittisesta myllerryksestä Neuvostoliiton kaaduttua.

Uuden ja kokeilevan dokumenttielokuvan ja kotimaisten ensi-iltojen lisäksi nähdään tuttuun tapaan runsas kattaus festivaalihittejä maailmalta. Mukana ovat muun muassa Euroopan elokuva-akatemian vuoden 2017 parhaana dokumenttina palkitsema Communion, japanilaisen kannibaalin päänavaus Caniba, Black Lives Matter -kampanjaan johtaneen kansannousun summaava Whose Streets?, Jane Goodallin henkilökuva Jane, joka on myös vahva Oscar-suosikki, veteraaniohjaaja Frederick Wisemanin katsaus kirjastolaitokseen Ex Libris – The New York Public Library sekä kansainvälisillä festivaaleilla yleisön hurmannut hyvän mielen tanssielokuva Step.

Elokuvanäytösten ohella festivaalilla järjestetään lukuisia keskustelutilaisuuksia ja oheistapahtumia. Ohjelmistoon kuuluu myös koululaisille suunnatut DOKKINO-esityssarjat, joiden teema on tänä vuonna ”Erinomaisen erilainen”.

Tutustu koko festivaaliohjelmistoon »